maanantai, 7. huhtikuu 2008

Kertooko ulkonäkö kaiken?

Myönnän tekeväni itsekin niin. Saatan luokitella ihmisiä hiukan liikaa ulkoisen olemuksen takia. Ja oikeastaan, se on ihan hauskaa, varsinkin kaupungilla kierrellessä. No, en minä nyt usein ihmisiä kovin tarkkaan tuijottele, mutta koulussa jaottelen surutta ihmiset "ärsyttäviin teinipissiksiin" ja "huomiota kerjääviin emoihin" tms. Aika karkeaa, täytyy myöntää.

Sillä eihän ulkonäkö periaatteessa kerro ihmisestä mitään. No okei, sinulla on merkkivaatteet, luultavati olet rikas tai jos sinulla on irokeesi ja ketjuja ja niittejä ja nahkaa, niin saattaisin epäillä sinun aatteidesi (vai aatteitesi?!) olevan aika punk. Mutta eihän meillä ole periaatteessa oikeutta päättää, millainen joku ihminen on, sen perusteella minkä näköinen hän on.

Esimerkiksi minun ulkonäöstäni ei nyt voi oikeastaan päätellä yhtään mitään. Paitsi että olen aika rento tyyppi enkä jaksa hirveästi nähdä vaivaa ulkomuotooni, sillä minkäs minä ulkonäölleni voin, ja en jaksa sitä meikein alkaa piilottelemaan. Olen rohkeasti sen näköinen kuin olenkin, vaikka... No, annetaan sen asian olla :P

Syyllistyykö kukaan muu tähän samaan "pahaan tapaan" eli arvostelee turhankin kärkkäästi sen perusteella, miltä toinen näyttää? Ja muistakaa toki se, että vaikka olisi kaunis päältä, niin aina ei ole kaunis sisältä. Tai päinvastoin. Sellaista tänään.

<3:lla Avantasia

PS. Ostinpa tänään hiusvärin (tummanvaalea kulta, jolla olen aiemminkin värjäillyt), Pantene pro-v:n radial colour shampoon ja kaks hiuspantaa (valkoinen ja musta, yhteensä vaan 95 senttiä! :P)

maanantai, 31. maaliskuu 2008

"Hei toihan on samanlainen ku mulla!"

Ah, kaupasta löytyi ihana paita! Se sopii ihanasti sinulle ja hintakaan ei ole paha. Ostat paidan iloisena ja käytät sitä ylpeänä. Pian kuitenkin huomaat, ettet ole ainoa, joka omistaa samanlaisen paidan. Ärsyttävää? No kyllä!

Minä voin ainakin rehellisesti myöntää, että minua suututtaa, jos jollakin on samanlaisia vaatteita. Okei, no enhän minä sille mitään voi, mutta kun se paita on just mun! Erivärinen vaate ei vielä ole katastrofi, mutta auta armias jos se on samanvärinen! Minä ainakin omista yhden hupparin, jollainen on ainakin kolmella meidän koulun tytöllä myös mukaan lukien toinen paras kaverini, jolla se on tosin erivärinen. Joo, kaverit on asia erikseen, eikö? Se on vaan hassua ja söpöä jos on samanlaiset vaatteet kamun kanssa, mutta rajansa siinäkin.

Miksi tämä sitten ärsyttää? Minä ainakin haluan olla yksilöllinen. Jos joku omistani vaate on jollakin muulla, tuntuu, ettei se ole enää minun tyyliäni. Tosin, onhan tässä otettava se seikka huomioon, että minun päälläni se näyttää kaikista parhaimmalta. ;)

Onko kukaan (no, varmasti on) törmännyt tähän asiaan ja miten se teihin vaikuttaa?

Rakkaudella, Avantasia

  • Kävijä/selainlaskuri

    26754.jpg


    27750.jpg

  • bannerimme:

    Photobucket
  • Kuka on Avantasia?

    Moi, olen toinen tämän blogin pitäjistä, kyllä kyllä. En oikeastaan olisi uskonut, että tälläiseenkin ryhdyn. "Muotiblogi"? Ei yhtään minun tyyliäni. Jos jonkun pitäisi arvata, kuka tätä pitää - en usko että arvaisi. En ole pinnallinen ihminen, pinnallisuuteni on pinnan alla. Mutta koska olen tyttö, en voi väittää, etteikö tyttöjen jutut kiinnosta. Olen hieman erikoinen tyyppi, hieman boheemikin ehkä. Kuuntelen metallia ja harrastan piirtämistä ja kirjoittamista. Olenko oikea ihminen tämän blogin pitämiseen? Kyllä, kaksisataakymmenen kertaa. Koittakaapa tehdä se minua paremmin! ;D
  • Rianna, ei Rihanna.

    Heip. Minä olen siis toinen blogin pitäjistä, Rianna. Ehei, älkää sekoittako sitä Rihannaan missään muodossa. Mä olen tälläin tyttömäinen miss tiptop, jolla meikit on sielläkin mistä niitä ei luulisi aina löytävän, naamassa siis. syntyessäni sain lahjaksi oudon huumorintajun, kaupanpäälle taisi tulla tuo pinnallisuus. Mutta ei, en ole pissis tai mikään muukaan ihkuttelija, jos sellaista kaipaatte, etsikää joku toinen. Musiikkimaku on vähän sitä sun tätä, pop ja hevi, luulisin. Hiukset hyvin, kaikki hyvin! :)
  • Henkilötiedot

    Tblogi on omistettu tyttolemisen ihanuudelle.
    Sinun ei tarvitse myt lukevasi t sillme emme mynkirjoittavamme tblogia. ;)

  • Tagipilvi